tiistai 28. maaliskuuta 2017

Somen erilaisia käyttötapoja

1. Sovellus toimii ajastimena. Sitä voi käyttää esimerkiksi jossain opettavaisessa pelissä ajanottajana.
Matematiikassa tätä sovellusta voisi käyttää esimerkiksi päässälaskujen ajanottajana.



2. Tätä sovellusta voi käyttää myös erilaisissa peleissä esimerkiksi niissä, jotka ovat tarkoitettu oppimiseen. Esimerkiksi äidinkielessä tämä sovellus voisi olla hyödyllinen. Toimi välillä vähän huonosti ja oli vaikea käyttää tietokoneen hiirellä, mutta smart-taululla voisi olla helpompi ja kätevämpi käyttää.


3. Palapeli voi olla oppilaille hyvää ajan viihdettä tauoille. Sitä voidaan käyttää myös tunneilla opetus menetelmänä.




4. Tätä sovellusta voi käyttää hauskaan oppimiseen, esimerkiksi opettaja voi pyytää oppilaita tekemään meemin asioista joita he ovat oppineet. Erilaiset opettamis menetelmät ovat oppilaille aina mukavempi tapa oppia.